Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Etäfysioterapia 

Etäfysioterapia on vaihtoehto lähiterapialle. Asiakkaat ovat kokeneet etäfysioterapiassa saavansa yhtä hyvän palvelun kuin perinteisessä fysioterapiassa. Etuna on terapian toteuttamisen mahdollisuus paikasta riippumatta, mukavasti esimerkiksi kotoa käsin.

Selkävaivoista kärsivän asiakkaan kokemus etäterapiasta:

"Etäfysioterapia toimi yllättävän hyvin: videon ja äänen avulla välittyi kaikki muu paitsi kosketus. Asentojen ohjaaminen ja korjaaminen onnistuivat hienosti etänäkin. Suosittelen lämpimästi Minnan etäfysioterapiaa! Oli mukava keskustella, sain ihan uutta tietoa selkävaivojen kuntouttamisesta ja uutta näkemystä kipuihin.

Etäterapiassa huomion asiakkaan samoin kuten läsnäoloterapiassa: yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Tilanteen kartoittamiseksi haastattelen ja käyn asiakkaan kanssa läpi vaivaa/kipua eri näkökulmista. Pyydän tekemään tutkimusliikkeitä, joita analysoimalla selvitän niihin liittyviä syitä ongelmien taustalla. Lopuksi annan helppoja, mutta vaikuttavia kotiharjoitteita kokonaistilanteen mukaisesti.

Etäfysioterapiassa saa yhtä hyvän vuorovaikutuskontaktin kuin läsnäoloterapiassa. Liikkeiden tutkiminen ja myös ohjaaminen onnistuu vaivattomasti videokuvan kautta. Koskettamalla hoitamisen sijaan, annan yksilöllisiä ohjeita terapeuttiseen liikkeeseen/rentoutumiseen. Kivun selittäminen ja sen ymmärrettäväksi tekeminen sekä toiminta- ja ajatusmallien muuttaminen ovat myös merkittävä osa fysioterapiaa. 

Etäfysioterapiaan osallistuminen on helppoa: tarvitset vain tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen, jossa on kamera ja mikrofoni. Ajan voit varata soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Varauksen jälkeen lähetän tarkemmat ohjeet ja linkin sähköpostilla, jota klikkaamalla pääset kanssani etäterapiayhteyteen sovittuna ajankohtana. Tablettiin ja älypuhelimeen tarvitsee ladata Viivi Health app sovelluskaupasta valmiiksi.

Laskun käynnistä lähetän sähköpostilla.

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?